20.06.2011

Nyt parannetaan yritysten kilpailukykyä ja työllisyyttä

Vieläkin näkyy jälkivääntöä siitä, kuka voitti hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Voittajia on monia ja toivottavaa on, että ohjelma ja yhtenäinen hallitus ovat lopulta voitto kaikille suomalaisille.

Yhdeksi voittajaksi voidaan nostaa myös elinkeinoelämä. Jyrki Kataisen hallitus panostaa työhön ja yrittäjyyteen – siihen, että Suomi saadaan pysyvämmin kasvu-uralle.

Yritysten kilpailukykyä ja työllistämisen edellytyksiä lisätään mm. yhteisöveroa alentamalla. Raskaalle energiaintensiiviselle teollisuudelle valmistellaan energiaveroleikkuria. Finnveran riskirahoitusta lisätään. Lisäksi panostetaan vihreään talouteen ja tutkimusinfraan.

Työnteon kannustavuutta lisätään keventämällä verotusta työtulovähennystä kasvattamalla. Erityisesti pienituloisten verotusta kevennetään perusvähennyksen nostolla.

Hallitus varautuu myös tarvittaessa osallistumaan työmarkkinaratkaisuun toimin, jotka tukevat kilpailukykyä sekä työllisyyden ja ostovoiman kehitystä.

Yrittäjyyttä edistetään myös entisestään tehostetulla harmaan talouden torjuntaohjelmalla.

Työ ja yrittäminen ovat perusta kattaville ja laadukkaille yhteiskunnallisille palveluille.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram