13.07.2011

Ruuhkamaksua ei tule kaivaa uudestaan esiin

(julkaistu HS mielipidepalstalla 13.7.)

Tuore liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) kannattaa ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Kyllösen mukaan ruuhkamaksuilla voisi vähentää päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta (STT 7.7.2011). Uudenmaan liiton kanta ei ole muuttunut sitten vuoden 2009 lausuntokierroksen taikka keväisen ruuhkamaksuselvityksen. Yhdelle alueelle kohdistuva pakkovero rasittaa metropolialueen, Suomen talouden veturin, kilpailukykyä.

On perin kummallista, miten asiat voivat muuttua viidessä kuukaudessa: ministerin edeltäjänä toiminut Anu Vehviläinen (kesk.) totesi erillisen ruuhkamaksuselvityksen pohjalta, ettei maksuille ole edellytyksiä (HS 3.2.2011). Hallitusohjelmassa asiasta todetaan ainoastaan seuraavaa: ” Selvitetään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa.”. Vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä maailmalla, eikä mielestäni orwellilainen satelliittiseuranta muutenkaan ole suositeltava vaihtoehto.

Kaikissa muodoissaan ruuhkamaksu vaikuttaa olevan pelkkä työmatka-autoilijoille suunnattu rangaistusvero, eikä sellaista pidä hyväksyä ennen kuin todelliset liikenneinfran ja joukkoliikenteen ongelmat on ensin ratkaistu – edes tyydyttävällä tasolla.

Paremmin toimivan ja saavutettavan joukkoliikenteen kehittämiseksi on eri tahoilla sitouduttu. Lippujärjestelmät, liityntäpysäköinnit ja julkisen liikenteen palveluverkko on saatava kuntoon, ennen kuin liikkumista työpaikan ja kodin välillä ryhdytään rankaisemaan. Nykyinen järjestelmä myöhästelevine junineen ja harvoine bussireitteineen ei ole todellinen vaihtoehto.

STT:n haastattelussa Kyllönen toteaa, että Helsingin seudun kaupunkien pitäisi olla itse aktiivisia ruuhkamaksuasiassa. Hän toivoo, että maksuja ei lähdettäisi sanelemaan ylhäältä päin. Tällaisia lausuntoja on vaikea ymmärtää, kun muistaa, että vasta puoli vuotta sitten asiaa selvitettiin perin pohjin. Useat alueen kunnat ja toimijat – Uudenmaan liitto mukaan lukien – päätyivät vastustamaan ruuhkamaksuja.

Metropolialueen ja Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi meidän pitäisi pystyä panostamaan asioihin, jotka lisäävät meidän kehittymisemme mahdollisuuksia eivätkä vähennä niitä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram