05.08.2011

Miksi vankilapako ei ole rikos?

Lähes päivittäin on saatu lukea lehdistä vankilapaoista – tai oikeammin sanottuna luvattomista poistumisista, jolla nimellä avovankilasta karkaamista kutsutaan.

On vaikea ymmärtää periaatetta, jonka mukaan luvaton poistuminen avolaitoksesta ei ole rikos, toisin kuin vankilapako, josta tuomitaan lisäkuukausia rangaistuken päälle.

Jätinkin aiheesta ministerille kesäkiireiden lomassa vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jotta asiaan saataisiin joku roti.

Avovankila-aika on osa rangaistusaikaa, jolloin luvattomiin tekoihin tulisi suhtautua erityisen kriittisesti. Kymmenet paot osoittavat, että järjestelmää käytetään hyväksi. ”Omasta lomasta” joutuu korvaamaan vain poissaoloajan, eikä poliisikaan aktiivisesti etsi poistuneita.

Rikosseuraamuslaitoksen lukujen mukaan vuonna 2010 avovankiloista poistuttiin luvatta 63 kertaa, mikä on lähes kuusinkertainen määrä verrattuna vankilapakoihin, joita tapahtui 12. Suhteellisesti ero on vielä huomattavasti korkeampi, sillä avovankiloissa on vähemmän vankeja.

Avovankiloiden käyttö ei kuitenkaan ole laskussa, vaan päinvastoin. Avolaitoksiin sijoitetaan jo 37 prosenttia tuomituista. Ison haasteen muodostaa myös se, että yhä useampi vanki on ns. vaarallinen ja tuomittu väkivaltaisista teoista.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram