23.07.2012

Seksin ostoon liittyvää lainsäädäntöä tarpeen selkeyttää

Oikeusministeri esitti viime perjantaina ajavansa seksin ostamisen täyskieltoa Suomeen. Tarkoitus on, että esitystä valmistellaan asiantuntijoista koostuvassa seminaarissa syksyllä.

Kuten asioissa yleensä, on tässäkin asiassa tarkkaan pohdittava, mitä etuja lainsäädännön muutoksella saavutetaan ja toisaalta aiheutetaanko sillä jonkinlaisia uusia ongelmia. Ostamisen täyskriminalisoimisen on pelätty heikentävän myyjien asemaa ja joidenkin tulkintojen mukaan sitä voitaisiin pitää myös perustuslain näkökulmasta kyseenalaisena.

Fakta on kuitenkin se, että nykyinen laki, jonka mukaan seksin ostaminen on kielletty parituksen ja ihmiskaupan uhreilta, sekä alle 18-vuotiailta, ei käytännössä toimi. Nykyisen lainsäädäntömme on todettu jopa ruokkivan ihmiskauppaa Suomessa.

Poliisilla ja tuomioistuinlaitoksella on ollut ongelmia erityisesti sen suhteen, että voitaisiin todistaa että ostaja olisi tietoinen ostotilanteeseen liittyvästä rikollisesta toiminnasta.

Lainsäädäntöä on siis joka tapauksessa selkeytettävä, jotta nykyisen lainsäädännön aiheuttama tilanne saadaan korjattua. Kun asiantuntijat syksyllä kootaan asian äärelle on varmasti syytä pohtia myös, mitä voidaan tehdä sille hälyttävälle ilmiölle, että yhä enemmän seksiä ostetaan alaikäisiltä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram