13.09.2012

Asuntopula ei ratkea byrokratiaa tai toimijoita lisäämällä

Syksyn synkin tilanne vaikuttaa uutisoinnin perusteella olevan asuntomarkkinoilla. Viimeisimmät uutiset kertovat, että elokuuhun mennessä Helsingissä ei ollut aloitettu vielä yhdenkään uuden vuokra-asunnon rakentamista.

Ratkaisuja tilanteeseen on esitetty eri tahoilta. Mm. selvitysmies Olavi Syrjänen esittää viime viikolla julkaistussa raportissaan joukon erilaisia ehdotuksia joiden lähtökohtana on, että metropolialueelle on välttämätöntä luoda hallinto.

Ministeri Kiuru on hetimiten ottanut neuvoista vaarin ja kutsunut alueen toimijoita pikapalaveriin jo ensi viikolla. Esiin on nostettu mm. valtiovetoisen toimijan perustaminen.

Tuntuu erikoiselta, että kesken metropoliselvitysten alueen toimijoita kutsutaan pikakomennuksella pohtimaan uutta hallintoa ja byrokratiaa. Saatika että niiden lisääminen olisivat toimivia täsmälääkkeitä.

Hallitus on julkaissut toukokuussa periaatepäätöksen asuntopoliittisesta ohjelmasta, jossa on esitetty useita kymmeniä eri toimenpiteitä. Rakentamisen normien tarkastelua, maapolitiikkaa, tonttitarjontaa, kaavoitusprosessien sujuvoittamista jne.

Olisikohan nyt kuitenkin syytä antaa metropoliselvitysten edetä rauhassa ja aloittaa vyyhden purkaminen toisesta päästä?

Asuntorakentaminen oli keskustelunaiheena myös tämän päivän metropolijuna -tapahtumassa.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram