01.02.2013

Kyberresilienssiä

Roskaposti, troijalaiset hevoset ja erilaiset huijauskirjeet ovat digitaaliajan arkipäivää – valitettavasti. Niiltä suojautuminen on tullut toisaalta aiempaa helpommaksi, kun yleinen ymmärrys internetin karikoista on lisääntynyt ja viruksentorjuntaohjelmat ovat yleistyneet. Sittemmin näistä ruohonjuuritason asioista on siirrytty huomattavasti vakavemmalle tasolle: puhutaan kybersodankäynnistä ja –puolustuksesta.

Me suomalaiset erityisesti olemme profiloituneet taitavana tietokonekansana. Tästä huolimatta torstaina 24.1. julkistettu kyberstrategia on ensimmäinen laatuaan. Vastaavia strategioita on muissa länsimaissa ollut meitä ennen. Avainkysymys on, kuinka nyt aletaan toteuttaa kyberturvallisuusstrategiaa. Tähän työhön tarvitaan yksityinen sektori mukaan. Noin 80% kriittisestä infrastruktuurista on yksityisessä omistuksessa ja myös paras kyberosaaminen löytyy nimenomaan sieltä. F-Secure on vain yksi esimerkki suomalaisesta osaamisesta. Nyt vihdoin otamme askeleen myös valtiona vahvistaaksemme kansallista turvallisuuttamme ja lisätäksemme kyberosaamisemme hyödyntämistä.

Päämäärätietoisella työllä meillä on mahdollisuus kehittää kyberturvallisuudesta Suomelle kilpailuetu. Suomi on kybermaa, jonka teknistä osaamista arvostetaan myös kansainvälisesti. Olemme jo ennen strategiaa näyttäyneet verrattain vakaana ja turvallisena ympäristönä, mikä on houkutellut muun muassa Googlen tänne. Jatkossa ulkomaisia sijoituksia on houkuteltava vielä sinnikkäämmin.

Jo olemassa olevan osaamisen ja turvallisen ympäristön lisäksi Suomen ässä hihassa tulee olla julkisen ja yksityisen sektorin saumaton ja luottamuksellinen yhteistyö. Yhteistyötä tarvitaan myös kansainvälisillä areenoilla, niin muiden maiden kuin Naton kaltaisten järjestöjen kanssa. Viestintäviraston Cert-fi:n yhteyteen perustettavan kyberturvallisuuskeskuksen toivoisi solmivan läheiset suhteet Virossa toimivan vastaavan keskuksen kanssa.

Kyberturvallisuudella on aidosti väliä, vaikka sanahirviö voikin hieman hämätä. Uhkat vaihtelevat epämiellyttävistä sähköposteista yhteiskunnan elintärkeät toiminnot lamauttaviin huippuvaarallisiin viruksiin. Entistä enemmän on merkkejä siitä, että myös valtiot pyrkivät hankkimaan tiedustelutietoa tietoverkkojen kautta. Kyberresilienssi – kansallinen kyberuhkien sietokyky – lähtee siitä, että jokainen pitää huolta omasta tietoturvastaan.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram