13.05.2013

Kyläiltaperinne kukoistaa Nurmijärvellä

Nurmijärven kunnassa on järjestetty jo kymmenkuntavuotta kyläiltoja kuntalaisten kuulemiseksi ja ajankohtaisten asioiden puimiseksi. Monitaajamaisessa kunnassa kierretään taajamia vuoron perään vähän sen mukaan missä on jotain mielenkiintoista menossa. Väkeä on yleensä tuvan täydeltä… Niin tänäänkin Klaukkalan kirjastossa.

Illan teemoina olivat kunta- ja soteuudistukset, kunnan palveluverkon kehittäminen, Klaukkalan kaavoitus ja monitoimitalohake. Kasvu pitää huolen siitä, että kunnassa tapahtuu jatkuvasti kehitystä kaikilla saroilla, mutta todo-lista on toki ponnisteluista huolimatta aina pitkä. Haaveita esitettiin tänäänkin sekä uimahallista, että salibandyhallista. Toivoa ei kuitenkaan kannata heittää. Sitä voi ruokkia mm. Etelä-Suomen liikuntaneuvoston tämän päivän päätöksellä näyttää vihreää valoa Nurmijärven liikuntapuiston nurmikentälle sekä sillä, että Klaukkalan jäähallin laajennusrahoitus vahvistettiin.

Kiitos omasta puolestani hyvästä keskustelusta ja palautteesta – ja laittakaa toki sähköisesti lisää, josko jotain on mielenpäällä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram