08.07.2013

Räsäsen on ryhdyttävä toimiin järjestäytyneen kerjäämisen kieltämiseksi

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä:

Tanskan mallin mukainen kerjäämiskielto selvitettävä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä toivoo sisäministeri Räsäsen ryhtyvän pikaisesti toimiin järjestäytyneen kerjäämisen kieltämiseksi. Mäkelän mukaan kyse on ennen kaikkea selvän signaalin lähettämisestä ulkomaille. Helsingin pormestari Jussi Pajunen on esittänyt, että kielto voitaisiin toteuttaa kuntien järjestyssääntöjen kautta. Mäkelä kuitenkin epäilee, että kuntatasolle jätettynä ratkaisu ei olisi tarpeeksi vahva viesti ulospäin.

– Tämä ei ole niin monimutkainen kysymys kuin on annettu ymmärtää. Monissa Euroopan maissa ammattimaiseen kerjäämiseen on puututtu lailla. Tehokkaimmin tämä on hoidettu Tanskassa, missä jo poliisin varoitukset ovat pureneet ongelmaan hyvin. Edellisellä hallituskaudella asiaa selvitettiin sisäministeriön toimesta. Mielestäni silloin esitetty perustuslakiin pohjautuva kritiikki kerjäyskiellon syrjivyydestä oli liioiteltua, Mäkelä sanoo.

– Taas on saatu merkkejä, että tällainen järjestäytynyt, päätoiminen kerjääminen lisääntyy ja levittäytyy jo pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Kun pukumiehet bemareineen keräävät kerjääjien saamat roposet, jotain on pielessä. Tähän on puututtava ennen ongelma räjähtää käsiin, Mäkelä vaatii.

Tanskan rikoslakiin on kirjattu kerjäämisen kielto, mikäli henkilö jatkaa kerjäämistä poliisin antaman varoituksen jälkeen. Rikoslain mukaan poliisin varoituksesta huolimatta kerjäämisen jatkaminesta rangaistaan sakolla tai enintään kuuden kuukauden vankeudella. Varoitus on voimassa viisi vuotta.

Varoitus ei edellytä (Suomen järjestyslain tapaan) sitä, että kerjäläinen häiritsee yleistä järjestystä tai vaarantaa turvallisuutta esimerkiksi metelöimällä, toistuvilla uhkaavilla eleillä tai hyökkäävillä liikkeillä. Varoitus voidaan antaa myös sellaiselle kerjäläiselle, joka kerjää esimerkiksi istumalla hiljaa.

Poliisin varoitusta rikkova koditon kerjäläinen voidaan käännyttää maasta ulkomaalaislain (utlendingsloven) perusteella. Käännytyksiä ei ole viime vuosina tehty, koska ulkomaalaiset kerjäläiset ovat poistuneet maasta vapaaehtoisesti saatuaan poliisilta varoituksen.

– Tanskan malli toimii. Sen mahdollisimman pikainen käyttöönotto tulisi sisäministeri Räsäsen toimesta selvittää pikimmiten.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram