31.01.2014

Vapaaehtoistyöpäivä

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä haastoi kansanedustajat osallistumaan ja tutustumaan vapaaehtoistyöhön. Ilmoittauduin innolla mukaan ja sain kutsun osallistua Nurmijärven Seurakunnan diakoniaruokailuun.

Seurakunta järjestää ruokailuja Nurmijärven kaikissa päätaajamissa viikoittain. Yhteiseen ruokapöytään ovat tervetulleita kaikki. Tarjolla on keittolounasta, seurustelukumppaneita, kuuntelevia korvia, nettiyhteys ja muuta apua.

Lisätietoja ja aikataulut löytyvät helposti Nurmijärven seurakunnan sivuilta.

Olen nuorempana ollut paljon töissä seurakunnan leireillä isosena, joten diakoniatyön porukoissa löytyi vielä niiltä ajoilta monia tuttuja. Silti hieman jänskätti, mitä tuleman pitää.

Mutta turhaa oli jännitys. Kun kiipesin tuvan portaita alueen diakoniatyöntekijän, Minnan kanssa, olivat ihanat vapaaehtoiset, Ulla ja muut reippaat jo monivuotisella rutiinilla ottaneet tilanteen haltuun.

Pöydät katettiin kauniiksi ja höyryävä soppa tuotiin Sääksin leirikeskuksesta lämmittämään pirtsakkaa pakkaspäivää. Ensimmäiset syöjät ilmestyivät jo hyvissä ajoin ja joukossa oli paljon tuttuja, joten juttua riitti – elämän erilaisista asioista laidasta laitaan.

Diakoniaruokailun tavoite vaikutti toteutuvan kaikissa ulottuvuuksissaan – sekä fyysisesti, että henkisesti. Soppaa olisi kyllä riittänyt suuremmallekin joukolle, joten toivottavasti hyvät kokemukset ruokailusta leviävät ja ihmiset uskaltautuvat mukaan joukkoon.

Kun pöydät oli siivottu, tiskit tiskattu ja loput ruoat jaettu tarvitseville tuntui, että omakin päivä oli muuttunut valoisammaksi. Ei sitä turhaan sanota, että hyvä ruoka, parempi mieli. Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja Nurmijärven Seurakunnalle!

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram