17.01.2015

Motivaatiokoulutusko pelastaisi viennin?

Valtiovarainministeri on Kiinan vierailullaan esittänyt (HS 14.1.15), että suomalaisten yritysten ulkomaankaupan lisäämiseksi pitäisi järjestää motivaatiokoulutusta. Ongelma hänen mukaansa on, että pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsisivat lisää rohkeutta, jotta ne uskaltaisivat lähteä tekemään bisnestä kehittyville markkinoille, kuten Kiinaan. Rinne myös esitti, että koulutuksen organisoisi Suomen Itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Yrittäjät, EK ja Sitra ovat tyrmänneet ajatuksen tuoreeltaan. Ongelma ei ole motivaation puute, vaan olosuhteet, eikä niiden osalta valtiovarainministeri ja ammattiyhdistysmies voi pestä käsiään. Suomi on liian kallis maa ja yhteiskunnassamme on edelleen tehtävä töitä sen eteen, että maamme on houkuttelevampi paikka perustaa yrityksiä ja työllistää.

Kokoomus on valmis tekemään lisää päätöksiä yrittäjyyden edellytysten vahvistamiseksi, vielä tällä hallituskaudella. Kysymys onkin, löytyykö muilta puolueilta valmiutta lisäpäätösten tekemiseen. Esillä on ollut koeajan pidentäminen neljästä kuukaudesta kuuteen, yritysten sukupolvenvaihdosten helpottaminen, maksuperusteisen arvonlisäveron käyttöönotto ja joustavampi koulutussopimusmalli oppisopimuksen rinnalle.

Suomi tarvitsee lisää yrittäjyyttä ja lisää työtä. Motivaatiota pitää löytää päättäjiltä, jotta olosuhteet saadaan paremmiksi.

 

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram