26.01.2015

Kreikan velkoja ei tule antaa anteeksi

Kreikan kansa on äänensä antanut ja ennakkosuosikki Syriza on noussut vaalivoittajaksi. Puolue on kalastellut ääniä melko rohkeilla lupauksilla ja odotukset ovat maassa korkealla. On kuitenkin muistettava, että valta tarkoittaa samalla myös vastuuta. Ensimmäinen näytön paikka on toimintakykyisen hallituksen muodostaminen.

Kreikan tie on ollut vaikea. Maassa vallalla olleita tapoja toimia ei ole ollut helppoa muuttaa, mutta muutoksen alkuun oli jo päästy. Kreikan etu on, että hyvin alkanut muutos ei pysähdy ja työtä maan rahoituskyvyn ja velkakestävyyden palauttamiseksi jatketaan.

Kreikka on saanut lainaa taloutensa elvyttämiseen ja sitoutunut sopimuksilla maksamaan velkansa takaisin. Vaikka poliittinen valta vaihtui, sopimukset ovat edelleen voimassa. Vaalitulos ei myöskään muuta Kreikan taloudellista todellisuutta ja siksi on tärkeää, että nyt muodostettava uusi hallitus sitoutuu talouden uudistamiseen ja budjettikuriin.

Spekulaatio lainaehtojen helpottamisesta on  toistaiseksi ennenaikaista. Lähtökohta on kuitenkin se, että Kreikan lainanhoitokustannukset ovat jo nykyisellään kohtuulliset ja itseasiassa alemmat kuin eräillä muilla euroalueen mailla. Lainojen anteeksiantaminen ei tule kyseeseen, mutta laina-ajasta keskustelulle on Suomen hallituksen suunnasta jo näytetty vaaleanvihreää valoa, mikäli Kreikkaan muodostuu uusi hallitus joka sitoutuu talousuudistuksiin ja budjettikuriin.

Aiheesta keskusteltiin tänään lyhyesti myös Ylen aamu-tv:ssä:

http://areena.yle.fi/tv/2619857

tornin teko

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram