17.02.2016

Kokoomuksen Mäkelä: Sote-palvelut ja ihminen maakuntien edelle

Tiedote
17.2.2016

Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä otti keskiviikkona Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa kantaan sote-uudistuksen aluejakoon ja rahoitusmalliin.

Mäkelä totesi, että vaikka maakunnat tarvitaan alustaksi sote-ratkaisulle, alueuudistus tulee tehdä sosiaali- ja terveyspalvelut edellä niin, ettei pääasia, eli ihminen ja palvelut, unohdu. Mäkelä peräänkuuluttaakin järjestelmällistä ja tehokasta etenemistä.

–Sote-järjestämislaki voi edetä aikataulussa vasta sitten, kun uudistuksen kaikkien osa-alueiden etenemisestä on selkeä tiekartta, Mäkelä edellyttää.

Mäkelän mukaan itsehallintoalueiden toiminnot tulee järjestää niin, että maakunnalliset asiat ja sote-asiat hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Kaupunkiseutujen erityisasema on myös huomioitava.

–Tärkeää on, että kunnilla säilyy yleinen toimiala ja tällöin maakunnista tulee sote-asioihin erikoistuneita toimijoita, joilla on myös rajattuja aluekehitystehtäviä, Mäkelä sanoo.

Mäkelä pitää Uuttamaata sopivan kokoisena itsehallintoalueeksi ja toivoisi, että muutkin alueet olisivat samankokoisia.

 

–Vastuun ja vallan tulee olla samoissa käsissä, ja kun käytännössä sote-palveluiden tasosta päättää jo perustuslainkin hengessä loppujen lopuksi valtio, on selkeintä, että rahoitus hoidetaan valtion kautta. Maakuntien rahoitus tulee rakentaa niin, ettei kasvualueita ryöstetä. Sote-tehtävien jakautuminen maakunta-alustoille ei saa johtaa kilpavarusteluun, Mäkelä varoittaa.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram