30.06.2016
Bregret ja muuta jälkipyykkiä
Iso-Britannian EU-kansanäänestyksestä on kulunut kuusi päivää, ja vaikka äänestyksen tulos on selvä, ovat sen seuraukset vielä mahdollisimman epäselvät.
Viimeisten viiden päivän aikana eroleirin johtohahmot, populistisen UKIP-puolueen johtaja Nigel Farage ja Lontoon entinen pormestari Boris Johnson, ovat jo myöntäneet, että EU-eron puolesta kampanjoitiin harhaanjohtavin ja osin jopa valheellisin teemoin, ja lukuisat britit ovat ilmaisseet häkellyksensä siitä, mitä EU-eron puolesta äänestäminen todellisuudessa tarkoittikaan.
Paniikkinappulan puutteessa toiveita on elätelty myös uudesta kansanäänestyksestä. Adressilla on jo yli kolme miljoonaa allekirjoittajaa, mutta yritys on nyt kuitenkin kompastumassa heti alkuunsa, sillä vetoomuksen ovat myös allekirjoittaneet kymmenet tuhannet ulkomaalaiset, mikä ei ole sallittua.
EU-eroa vastustaneiden leirissä vallitsee myös kaaos: pääministeri David Cameron ilmoitti erostaan heti äänestystuloksen selvittyä, ja työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbin ei puolueeltaan saamastaan ylivoimaisesta epäluottamuslauseesta huolimatta suostu eroamaan.
EU-jäsenyyden puolesta ylivoimaisella enemmistöllä äänestäneen Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on ilmaissut selkeästi valmiutensa pitää Skotlanti EU:n jäsenenä keinolla millä hyvänsä; uusi kansanäänestys Skotlannin eroamisesta Yhdistyneestä Kuningaskunnasta ei siis ole mahdoton ajatus. Sturgeon on myös vaatinut perinpohjaisia selvityksiä brexitin seurauksista ja ilmaissut päättäväisyytensä pitää kiinni Skotlannin suhteesta Eurooppaan.
Se, miten ja millä aikavälillä Iso-Britannia lopulta irrottautuu Euroopan unionista, on vielä auki. EU on vaatinut Britannialta nopeita toimia eroneuvottelujen käynnistämiseksi. Neuvottelujen käynnistäminen on pääministerin velvollisuus, ja sitä joudutaan odottamaan siihen saakka, että Cameronille valitaan seuraaja. Uudella pääministerillä on siis heti luvassa vaativa tehtävä ja valtavia paineita.
Konservatiivipuolueen sisäiset erimielisyydet EU-erosta voivat johtaa siihen, että uuden pääministerin valitseminen on äärimmäisen vaikeaa. Erokampanjan nokkamies Boris Johnson on yksi ilmeisimmistä pääministeriehdokkaista, mutta hänellä on paljon vastustajia myös oman puolueensa sisällä, eikä hänen iskulauseisiin perustuva populistinen politiikkansa ole kaikkien mieleen.
Iso-Britannialla on siis edessään äärimmäisen haasteelliset ajat, eikä EU-ero ole maan ainoa poliittinen ongelma. Ero ei myöskään ole vain Iso-Britannian, vaan koko Euroopan- ja maailmanlaajuinen ongelma, kuten äänestystulosta seuranneesta punnan arvon historiallisesta romahduksesta ja siitä johtuvasta pörssien heilahtelusta saattaa päätellä.
Britannian ero EU:sta asettaa aivan uudenlaisia Euroopan laajuisia haasteita talouskasvulle, ja Suomessa tähän asti tehdyt toimet kustannustehokkuuden edistämiseksi eivät välttämättä enää ole riittäviä. Suomessa tulisikin nyt keskittyä vielä aiempaa pontevammin oman taloutemme kunnostamiseen.
On myös selvää, että Brittien EU-eron myötä Suomen NATO-keskustelu nousee taas ajankohtaiseksi. Arvio EU:n mahdollisuuksista toimia turvallisuusyhteistyön pohjana, sekä pohdinta Suomen NATO-jäsenyydestä tämän uuden tilanteen valossa ovat paikallaan. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko julkaistiin vajaat pari viikkoa sitten, ja siinä jo ennakoitiin että Iso-Britannian kansanäänestyksen tuloksella on vaikutuksia, jotka vaativat pidemmän aikavälin arviota.
Brexit on merkittävä historiallinen käännekohta, ja sen hyvä puoli on, että se on nostanut ihmisten tietoisuutta EU:sta sekä herättänyt lisää keskustelua EU:n normienpurusta ja siitä, minkälaisiin asioihin EU:n olisi syytä vastaisuudessa keskittyä. EU:n olisi nyt kyettävä toimimaan täsmällisemmin sen sijaan, että sitä rakennettaisiin yleispoliittisen liittovaltiounelman varaan.
Brittien kansanäänestys osoitti sen, miten ensiarvoisen tärkeää politiikan ja poliittisen toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus on. Politiikassa tulisi aiempaakin paremmin kyetä ennakoimaan tulevaa ja pohtia syy–seuraussuhteita pidemmillä aikaväleillä, ja päätöksenteosta tiedottaminen on äärimmäisen tärkeää. Brexit herättää myös kysymyksen myös siitä, miten ja minkälaisilla mittareilla poliittista toimintaa on mahdollista arvioida, ja miten avointa politiikan loppujen lopuksi tulisi olla.
