25.10.2011

Mitä Tuomas Enbuske saisi ruuhkamaksun vastineeksi?

(julkaistu myös US blogissa)

Arvostamani toimittaja-ajattelijan, Tuomas Enbusken, kolumni herätti kysymysmerkkejä – ja niin kai oli tarkoituskin. On jälleen aika keskustella ruuhkamaksusta.

Enbuske takertuu ilmaisiin teihin, mutta unohtaa, että mikään ei Suomessa ole ilmaista. Jokainen maksaa osansa ja autoilijat jo nykyisellään monessa muodossa. Auto-, ajoneuvo- ja polttoainevero sekä katsastus- ynnä muut maksut asettavat ajamiselle aivan konkreettisen ja esimerkiksi Ruotsiin verrattuna korkean hintalapun. Ilman autoa ei moottoriteistä ole mitään iloa.

Poleeminen kirjoitus nostaa monia teräviä huomioita esiin, mutta moni olennainen kysymys jää käsittelemättä. Mitä hyötyä olisi ruuhkamaksusta?

Toisiko maksu todella Enbusken lupaaman nopean kaistan keskieurooppalaiseen malliin? Elämme pitkien välimatkojen maassa, jossa meillä on kuin ihmeen kaupalla onnistuttu niukoilla resursseilla rakentaa melko hyvät tiet. Pitäisikö meidän nyt käyttää rahaa siihen, että rakentaisimme olemattomia ruuhkiamme varten maksullisen lisäkaistan? Tämän tyylistä ratkaisua ei ole vielä missään muissa esityksissä nähty.

Ruuhkamaksun tavoitteina on esitetty liikenteen sujuvuus ja ekologisuus sitä kautta, että yksityisautoilun hintavuus ohjaisi julkisen liikenteen käyttöön. Tämäkin ajatus on suunniteltu toteutumaan perä edellä puuhun metodilla niin, että ensin käytetään energia maksujen kehittämiseen ja jos muistetaan, niin sitten panostetaan julkiseen liikenteeseen.

Mutta mikä oikeasti on ruuhkamaksun hinta? Hinta on paljon enemmän kuin rahaa. Hinta on ainakin esillä olleen mallin mukaan jatkuva seuranta orwellilaiseen malliin. Oletko Tuomas todella varma, että tämä tukisi markkinataloutta? Tuskinpa. Toki liikenneministeri Kyllönen on kaavaillut satelliittisysteeminsä korvaavan liikenteen nykyiset maksut, sen sijaan että se tulisi niiden päälle.

Käsittämätön on myös ministeriön ajatus että maksu koskisi kaikenlaista liikkumista – eli ei vain ruuhkia. Satelliitti lähettäisi viestejä verottajalle heti, vaikka ajaisin ruuhkaa vastaan tai täysin ruuhkasta poispäin – lyhyenkin matkan. Jos Enbusken markkinalogiikkaa noudattaisi, saman tien voisi periä maksua myös kävely- ja pyöräteiden käytöstä.

Sitten vielä siitä kilpailukyvystä.

Uusimaa on yhtä työssäkäyntialuetta. Jopa maakunnan ulkopuolelta tullaan töihin metropolialueelle. Tälle asetelmalle toimivat väylät ja moottoritiet ovat välttämättömiä. Mikäli alueelle tuotaisiin ruuhkamaksut, on niiden vaikutus kilpailukykyyn hyvin helppo nähdä: kustannukset nousisivat sekä suoraan että välillisesti. Niin ihmisten kuin tavaroiden liikkuminen kallistuisi.

Yleisesti ottaen kilpailukyky ymmärretään yritysten toimintamahdollisuuksiin vaikuttavien tekijöiden summana. Suomen kilpailukykyyn positiivisesti vaikuttavina tekijöinä pidetään turvallisuutta, hyvää ja läpinäkyvää hallintoa, korkeaa koulutustasoa ja niin edelleen. Toisaalta negatiivisina tekijöinä meillä on esimerkiksi pitkät etäisyydet ja syrjäinen sijainti Euroopan laidalla. Näin ajateltuna liikkumisen rajoittaminen – mitä ruuhkamaksut tai tietullit de facto ovat – näyttäytyy erityisen huonona ratkaisuna.

Pääkaupunkiseudulla on tunnistettu ongelmat maankäytön ja asumisen koordinoinnissa. Helsingissä asuntojen ja toimistotilojen hinnat ovat ympäröivää seutua selvästi korkeammat. Miten mahtaisi noiden hintojen käydä, jos alueelle asetettaisiin ruuhkamaksu? Pitäisikö nurmijärveläisyydestä sakottaa?

Ensin pitäisi tietää mitä haluaa ja sitten – jos Andy McCoyta uskoo – vielä varoa sitä mitä haluaa…