23.02.2012

Puolustuskyvystä ja -tahdosta ei tingitä

Alokkaiden rivistöt ovat luotisuorat, omaiset värjöttelevät helmikuisessa pakkasessa etäämmällä. ”Toistakaa”, käsken sotilasvalan esilukijana. Tunnelma on arvokas ja juhlallinen. Jälleen yksi sukupolvi on liittynyt perinteikkään ketjun jatkoksi. Maanpuolustustahto on käsin kosketeltavissa.

Valatilaisuus sattui samalle viikolle, kun selvitys puolustusvoimien rakenneuudistuksesta esiteltiin. Uutinen on ollut monin paikoin kova kolaus. Puolustusvoimiin tehtävät muutokset koskevat paitsi varuskuntia ja niissä toimivia, myös muuta yhteiskuntaa varuskuntien ympärillä.

Keskustelun jatkuessa on hyvä muistaa, että sopeuttamispäätökset ovat tulleet yksinomaan pääesikunnasta ? ainut poliittinen päätös koko prosessissa on ollut säästötarpeen määrittäminen. Muutosta tulisikin tarkistella ennen kaikkea puolustusvoimien ja tulevaisuuden näkökulmasta.

”Ei sotaa näin käydä…Eheei. Eheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa. Siellä jo toiset ovat naapurin asemissa.”, Kaarna toteaa Tuntemattomassa Sotilaassa.

Vastaavalla tavalla voisi todeta monille puolustusvoimauudistusta kritisoiville. Sotaa voi käydä monella tapaa, toiset parempia kuin toiset. Sodankäynti myös muuttuu aikojen saatossa. Näin ollen on myös luontevaa, että armeijakin sopeutuu kulloiseenkin strategiaan. 1600-luvun puolivälin jälkeen hakkapeliittojen määrä on dramaattisesti vähentynyt, konekiväärikomppanioita ei niitäkään ole enää. Ja miksi olisi ? ei nykyinen uhkakuvakaan ole 1940-luvun Neuvostoliitto.

Moderni sodankäynti painottuu entistä enemmän kehittyneeseen teknologiaan ja liikkuvaan taistelutapaan. Tätä vasten kylmien seinien ylläpidosta luopuminen ja resurssien kohdistaminen materiaalihankintoihin on järkevä linjaus. Muuta ei olekaan syytä olettaa; edelleen on syytä alleviivata, että puolustusvoimat ovat itse saaneet määritellä kuinka puolustuskyky turvataan tulevaisuudessa. Kaikkien muutosten keskellä on myös asioita, jotka säilyvät. Yleinen asevelvollisuus ei ole Suomesta katoamassa.

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Puheloinen totesi tiedotustilaisuudessa varsin yksiselitteisesti, ettei valikoivaan järjestelmään olla siirtymässä. On eri asia ? ja valitettavaa ? mikäli osa ikäluokasta ei täytä vaatimuksia tai suoriudu palveluksesta. Valikoivassa asevelvollisuudessa monet jäisivät automaattisesti rannalle.

Arvioitaessa puolustusvoimien onnistumista ja merkitystä, yksi tärkeimmistä mittareista on suomalaisten maanpuolustustahto ja -henki. Uusimman maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mielipidetutkimuksen mukaan 76 prosenttia meistä vastaisi myöntävästi kysymykseen ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten puolustauduttava aseellisesti, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”. Näin vahva tahto nostaa jo itsessään kynnystä mahdolliselle hyökkäykselle. Pitkälti korkea luku syntyy asepalvelusaikana.

Samalla kun puolustusvoimat uudistaa organisaatiotaan myös toimintatavat ovat suurennuslasin alla. 2000-luvulla simputtamiseen on puututtu entistä voimakkaammin ja herkemmin. Varusmiesten ja reserviläisten siviilitaidot ja varusmiesaikaisen koulutuksen hyödynnettävyys on tulevaisuudessa tarkoitus huomioida entistä paremmin. Muutokset ovat hyviä ja tervetulleita. Yksi osa-alue, jota voitaisiin mielestäni kehittää edelleen, on naisten asepalvelus. Johtajakoulutus houkuttelee jo nyt monia, mutta potentiaalia enempäänkin olisi.

Talvisodan päättymisen muistopäivää vietetään 13.3. Historia antaa meille arvokkaita opetuksia ja kunniakkaita perinteitä. Niitä unohtamatta meillä on kuitenkin oltava myös rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja uudistua.