02.10.2012

Liikunnan asialla

Etelä-Suomen Liikuntaneuvoston pj:n hommissa olen päässyt viimeisten kolmen vuoden aikana osalliseksi alueen liikuntapaikkarakentamiseen, sekä monenlaisiin liikuntahankkeisiin.

Yksi menestystarinoista hankepuolella on ollut liikkuva koulu -hanke. Pienillä satsauksilla ja isoilla asennemuutoksilla on saatu koulupäiviin ja lasten arkeen lisää liikuntaa.

Konsteja on monia, mutta esimerkkinä mainittakon yksi verrattaen yksinkertainen kikka Nummelan koulukeskuksesta. Siellä koululaisten käyttöön annettiin välitunneiksi vapaasti käytettäväksi peräkärryllinen erilaisia liikuntavälineitä. Palloja, hyppynaruja, hulavanteita, softball mailoja… Ja kas – lasten liikkuminen ja tekeminen on lisääntynyt merkittävästi.

Ihmeet eivät aina vaadi isoja rahoja – joskus rohkeat ideat ja uskallus muuttaa rutiineja kantavat jo pitkälle.


Lahden Urheilukeskuksen hankekatselmuksen yhteydessä neuvosto kiipesi tarkistamaan suurmäen lähtölavettia. Alas tultiin kuitenkin tällä kertaa ilman tömähdystä – hissillä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram