07.03.2013

Ovatko vankien tarkkailuhaalarit epäinhimilliset?

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen kielsi vankien tarkkailuhaalarit, joilla on pystytty todistetusti vaikuttamaan paitsi vankiloihin kulkeutuviin huumeisiin, myös siihen, että vankeja ei pakoteta muuleiksi.

Oikeusministeri on tiettävästi ryhtynyt valmistelemaan asian johdosta lakia, mutta myöskään eduskunta ei ole jäänyt toimettomaksi. Kansanedustaja Heikki Autto keräsi ennätysnopeasti kahden päivän aikana aloitteen, jossa oli yli sata nimeä puoltamassa tarkkailuhaalareiden laillistamista.

Tänään istunnossa käytiin aloitteen lähtekeskustelu, jossa käytettiin paljon hyviä asiaa valottavia puheenvuoroja. Keskustelun kuluessa kuultiin mm. minkälaista rikollisjengien toiminta vankiloissa on ja miten suuri osa huumeita salakuljettava on tosiasiallisesti pakotettu nielemään aineet sisäänsä.

Myöskin tarkkailuhaalareiden käytöstä saatiin konkreettinen selvitys. Niiden käyttö harkitaan tarkasti tilannekohtaisesti. Nippusiteet vedetään toki tiukalle, mutta käytäntö on, että jos vanki vapaaehtoisesti haluaa toimittaa asiansa ilman haalaria, hänellä on siihen mahdollisuus. Haalareissa ei myöskään pidetä ihmisiä yhtään pidempään kuin tarvetta.

Haalareiden vastustajiakin salista kuitenkin löytyi.

Verkkouutisisa raportointia aiheesta.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram