18.04.2013
Suomella ei ole varaa kouluttaa kortistoon
Osana työurakeskustelua on kiinnitetty huomiota suomalaisten pitkiin opiskeluaikoihin. Välivuosia karsastetaan, työnteko opintojen ohella on pahasta. Syyttävä sormi on suunnattu nuoriin: he ovat laiskoja haihettelijoita, joille opintotuella köyhistely on oma valinta.
Itse ihmettelen, miksei oppilaitoksilla ole nykyistä vahvempia kannustimia hoitaa oma tehtävänsä niin hyvin, että valmistuminen onnistuu tavoiteajan puitteissa, ja koulutukselle on kysyntää työmarkkinoilla. Mielestäni opetusministerin on otettava tässä nykyistäkin suurempaa roolia muutos tuskin tapahtuu yliopistojen johdolla.
Hallitusohjelman mukaan korkeakoulutuksen rahoitusta on uudistettu tukemaan aiempaa ”paremmin koulutuksen tavoitteita, kuten koulutuksen läpäisyn parantamista, nopeampaa siirtymistä työelämään ja hallinnon tehostamista sekä opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamista, kansainvälistymistä ja korkeakoulujen profiloitumista vahvuusaloilleen”. Uusi rahoitus yliopistojen rahoitusmalli on ollut käytössä tämän vuoden alusta.
Poimitaanpa esimerkki siitä, kuinka tietyt kriteerit vaikuttavat rahoitukseen: ulkomaalaisten suorittamat ylemmät korkeakoulututkinnot, kuten myös tohtorintutkinnot muodostavat kumpikin prosentin rahoitusperusteista. Suurin vaikuttava tekijä on valmistuneet maisterit, mikä on ymmärrettävää ja oikein. Kuitenkin yksi asia pistää silmään: valmistuneet työlliset painavat vaakakupissa yhtä paljon kuin ulkomaiset tutkinnot, siis vaivaisen prosentin verran!
Mikä sitten on syy ja seuraus, mutta Akavan huhtikuun työttömyys katsauksen mukaan helmikuun lopussa oli työttöminä työnhakijoina yhteensä 33 027 korkeakoulututkinnon suorittanutta eli 6 897 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kasvuprosentti on 26,4.
Myös vastavalmistuneiden korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on ollut kasvussa. Työttöminä työnhakijoina heitä oli 3 628, kasvua viime vuodesta +36,7 %. Tähän meillä ei kansakuntana ole varaa.
Sinänsä sitä voi ajatella, että yliopisto tarjoaa koulutusta ja tekee tutkimusta, and that’s it. Turha tähän mitään työelämää on sotkea. Mutta arkijärjellä ajatellen tuntuisi, että mikäli yliopistoilla olisi selkeämpi tulosvastuu opiskelijoidensa työllistymisestä, näkyisi tämä varmasti myös opetuksen laadussa ja valmistumisajoissa.
Yhteiskunnan on toimittava vastuullisesti myös koulutustarjonnan osalta. On sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta äärimmäisen tärkeää, että tarjottava koulutus on työmarkkinoilla relevanttia. Ketään ei ole järkeä, saatikka varaa kouluttaa kortistoon.
Kohtaanto-ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan mahdollisimman tehokkaasti. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Uudellamaalla on sekä selkeää työvoimapulaa tietyillä aloilla, mutta samaan aikaan toisilla ylitarjontaa. Tässä on ministeriössä vielä auki toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikat, joiden määrää ollaan isolla kädellä rukkaamassa.
Kehitystäkin tapahtuu. On hyvä, että hallitus on antanut opetus- ja kulttuuriministeriölle vahvempaa roolia koulutusvastuiden jakautumisesta yliopistojen kesken päätettäessä. Toivottavasti turhia päällekkäisyyksiä tullaan jatkossa karsimaan, ja yliopistot voivat entistä paremmin erikoistua omille vahvuusalueilleen. Rohkeutta vaaditaan kuitenkin ministeriöltä, sillä tuskin yksikään yliopisto haluaa itse kaventaa opetustarjontaansa, vaan päinvastoin.
Suomi on maana noussut laadukkaan koulutuksensa avulla maailman kärkijoukkoon. Globaalin kilpailun koventuessa meidänkin on huolehdittava koulutusjärjestelmämme toimivuudesta ja tehokkuudesta. Maailma muuttuu vauhdilla, eikä aikaisempien tulosten varaan voi tuudittautua. Yliopistojen on tultava tutkijankammioista lähemmäksi työelämää, otettava suurempaa vastuuta opiskelijoista ja vahvistettava omaa erityisprofiiliaan.
Koulutuksen rahoituksesta päätettäessä on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota työllistymiseen ja työmarkkinoiden tarpeeseen. Opetusministeri on paljon vartijana.
