04.05.2013
Yksityinen ja julkinen ei ole kunnissa joko-tai, vaan sekä-että
Keskustelu kunnista ja niiden tehtävistä käy kuumana. Joidenkin mielestä palvelut ovat katoamassa kuntauudistuksen ja yksityistämisaallon myötä, toiset näkevät muutoksessa mahdollisuuden. Itse kuulun jälkimmäiseen leiriin: uudistuksia tehdään ja tarvitaan palveluiden säilyttämiseksi. Parhaassa tapauksessa samalla pystytään lisäämään ihmisten valinnanvaraa ja palveluiden laatua. Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta kokeilla, osaamista toteuttaa ja rehellisyyttä keskusteluun.
Rehellisyyttä tarvitaan, kun puhutaan palveluiden tasosta ja määrästä yleisellä tasolla. Suurten ikäluokkien kasvaessa Suomi eli nopean kasvun ja vaurastumisen aikaa. Palvelut mitoitettiin kasvavan väestön tarpeisiin. Jo pitkään syntyvät ikäluokat ovat olleet reilusti pienempiä kuin tuolloin.
Kaupungistumisen myötä väkeä on siirtynyt pienemmiltä paikkakunnilta kasvukeskuksiin. Tätä kehitystä vasten on yksinkertaisesti luonnollista, että joitakin kyläkouluja tai lääkäriasemia lakkautetaan. Toisaalta väestön ikääntyessä tarve esimerkiksi vanhuspalveluille kasvaa ennen näkemättömästi. Samalla huoltosuhde kääntyy laskuun, mikä tarkoittaa lisähaasteita julkiselle taloudelle, palveluiden rahoitukselle. Tarvitaan siis uusia tapoja tehdä, tehokkuutta ja joustavuutta.
Pitkän pohdinnan jälkeen Helsinki on yksi uusimpia kaupunkeja, joka liittyy palveluseteliä hyödyntävien joukkoon. Seteli on hyvä esimerkki joustavasta tavasta monipuolistaa palveluvalikoimaa. Kuntalainen voi setelin avulla valita yksityisesti tuotetun palvelun kunnan tarjoaman sijaan. Palvelunsaajalle, siis kuntalaiselle, olennaista on vain itse palvelun laatu, ei keneltä sen saa. Kun tarjotaan eri vaihtoehtoja, syntyy positiivista laadulla kilpailua. Tässä kilpailussa kuntalainen voittaa aina. Hieman pidemmälle menevällä palvelualoitteella on sama päämäärä. Uskon, että positiivisten kokemusten lisääntyessä myös rohkeus kokeilla kasvaa.
Kuntalain muutos kuntien liiketoimintojen yhtiöittämiseksi on tärkeä askel kilpailun avaamiselle. Hufvudstadsbladet maalasi viikonloppuna uhkakuvaa siitä, että ”aiemmin avoimet asiat katoavat liikesalaisuuden verhon taakse.” Tätä on syytä epäillä. Kunnan budjetista erillään yhtiö toimii selkeästi omana yksikkönään. Taloudenhoito on läpinäkyvää, sitä säätelee normaali kirjanpitolaki ja yhtiötä hoidetaan yrittäjämäisellä mentaliteetilla. Oman kokemukseni pohjalta uskon, että tilanne on itse asiassa täysin päinvastoin, kuin mitä lehden uhkakuva ennustaa.
Kyse ei ole siitä, onko yksityinen, ulkoistettu tai julkinen toista parempi. Kuten sanottua, tavoitteena tulisi olla toisaalta palvelun laadun maksimoiminen, ja toisaalta kustannusten minimoiminen. Jos oletetaan, että esimerkiksi ulkoistamalla tähän lopputulokseen päästään automaattisesti, ollaan hakoteillä. Tästä on liiankin monta esimerkkiä ympäri Suomea. Ei liene yrityksen vika, mikäli kunta ei osaa kilpailuttaa. Juju piilee siinä, että prosessin myötä joudutaan selvittämään eri vaihtoehtojen kustannuksia, vertailemaan vaihtoehtojen välillä ja pohtimaan esimerkiksi mikä on haluttu palvelutaso. Toisaalta pieni, syrjäinen kunta voi joutua tilanteeseen, jossa sillä ei pykälien valossa ole vaihtoehtoja. Suuremmat kunnat eivät ole nekään automaattinen ratkaisu, mutta jo selkeä askel kohti parempaa. Osaamista on helpompi hankkia, vaalia ja kehittää.
Palvelukenttämme on kasvanut ja kehittynyt ajalla, jolloin Suomi oli kovin erilainen kuin tänään. Olisi nurinkurista ajatella, että nykyinen malli olisi jotenkin täydellinen tai ikuinen. Jos jokaiseen uudistukseen liittyykin omat kasvukipunsa, on muutos kuitenkin vaivan arvoinen. Mahdollisuus parempaan pitää hyödyntää. Roikkumalla kiinni vanhassa suunta ei ole ainakaan ylöspäin.
