05.07.2013

Suomen luottamus korkein – poliitikoiden alhaisin

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori herätti aiheellista keskustelua tuoreella näkemyksellään nykyisen kaltaisten laajojen ja pilkun tarkkojen hallitusohjelmien ongelmallisuudesta. Hankalaksi käyneiden neuvottelujen aikana muodostui ohjelman rinnalle myös aukikirjoittamaton ei, ei, ei -lista, joka osaltaan on väistämättä kehityksen jarru. Suomella pienenä maana pitää olla joustavuutta. Säätytalon neuvotteluista on nyt kaksi vuotta, ja maailma näyttää kovin erilaiselta kuin silloin sen oletettiin olevan. Euroopan taantuma on jatkunut ennakoitua pidempään; tiukka hallitusohjelma sitoo kädet. Ongelma alkaa muistuttaa mielestäni noidankehää: poliitikoilta ja puolueilta puuttuu rohkeutta, ohipuhuminen, lehmänkaupat ja ehdottomat vaatimukset nakertavat luottamusta ja populististen irtopisteiden kalastelu murentaa entisestään pohjaa yhteistyöltä.

Valittujen Palojen teettämän tutkimuksen mukaan vain 8 % suomalaisista luottaa poliitikoihin. Luottamus poliitikkoihin on kaikista ammattikunnista alhaisin. Luku on tippunut entisestään aikaisempien vuosien jo matalista luvuista. Osaltaan tähän ovat varmasti vaikuttaneet vaalirahajupakan ja oviremonttikohun kaltaiset ongelmat. Toisaalta luku on ymmärrettävä, kun katsoo, kuinka politiikkaa tänä päivänä tehdään. Populismista palkitaan, erimielisyyksien sovittelijaa syytetään linjattomuudesta. Lupaamalla kuun taivaalta puolue toisensa jälkeen on ajanut itsensä joissakin kysymyksissä täysin nurkkaan. Tästä hyvä esimerkki on vaalilupaus olla koskematta eläkeikään. Monelle puolueelle tuntuu olevan tärkeämpää torpata jokin ratkaisu, kuin olla aktiivisesti ratkaisemassa käsillä olevia ongelmia.

Tiukka hallitusohjelma ei ole ollut lääkkeeksi tähän problematiikkaan. Yhteisiä päätöksiä on jälkikäteen kritisoitu, kuten esimerkiksi soteuudistusta eteenpäin vietäessä. Tärkeämpää olisikin, kuten Vapaavuori kuvaa, pystyä sopimaan pelisäännöistä ja noudattaa niitä. Politiikkaan kaivataan myös lisää suoraselkäisyyttä ja rohkeutta. Äänestäjien kalastelun ja lööppien sijaan tarvitaan niitä, jotka uskaltavat ottaa selkeän ja perustellun kannan vaikkapa Natoon tai Euroopan unionin tulevaisuuteen, ilman kiertelyä tai kaartelua.

Samalla kun pohditaan siirtymistä nykyistä väljempiin hallitusohjelmiin, olisi syytä kiinnittää huomiota ministeriöiden poikkihallinnollisiin toimenpide- ja kehittämisohjelmiin. Näiden fokus ulottuu usein yli vaalikauden, mikä tuo jatkuvuttaa toimintaan. Ne menevät substanssissa myös syvemmälle kuin mitä hallitusohjelmassa päästään. Toistaiseksi ohjelmista saatu hyöty on jäänyt vähäiseksi. Tähän voitaisiin kuitenkin saada muutos, mikäli hallitusohjelman pakkopaitaa höllennettäisiin. Samalla pienempien ja ketterämpien täsmäohjelmien avulla voitaisiin reagoida nopeisiin muutoksiin.

Alati läsnäolevasta talouskriisistä huolimatta tuntuu, että suurin ongelma suomalaisessa politiikassa tällä hetkellä on yhteisen tavoitteen puuttuminen. Aikaisempina vuosikymmeninä kansallisina projekteina jälleenrakennettiin, luotiin hyvinvointiyhteiskunta, noustiin lamasta ja kukoistettiin tietoyhteiskuntana. Mikä on se 2010-luvun suuri missio, joka tuo puolueet yhteisen tavoitteen taakse? Vastauksia on varmasti monia. Tärkeintä on, että politiikan uskottavuus ja poliitikkojen luottamus saataisiin palautettua.