25.07.2013

Alkoholiongelma ei ratkea ripaa pidentämällä

Tiedote 25.7.
Julkaisu vapaa heti

Kokoomuksen Mäkelä ja Satonen : Viron viinaralli on alkoholipolitiikan porsaanreikä

Uusi peruspalveluministeri Susanna Huovinen aloitti jälleen kerran keskustelun keskioluen siirtämisestä ALKOon. Alkoholipolitiikan ongelmat ovat kuitenkin ihan muualla. ”Alkoholipolitiikan porsaanreikä on Viron viinaralli, jota tulisi verotuksella hillitä, eikä kiihdyttää”, Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Outi Mäkelä ja Arto Satonen sanovat.

Jo viidennes Suomesta käytettävästä alkoholista on tuontialkoholia. Virosta haetaan jo enemmän alkoholia, kuin mitä kaikissa Suomen ravintoloissa yhteensä myydään. Tänä vuonna tahti on kiihtynyt: ”Perässä vedettävistä olutlaatikoista on siirrytty etukäteen tilattuihin autolasteihin”. Tämän järjettömyyden hinta on Suomelle veromenetyksinä 300 miljoonaa euroa vuodessa, Mäkelä ja Satonen muistuttavat.

Ennakkotilaamisen kehittymisen myötä kasvuprosentit tilaa vievissä miedoissa alkoholijuomissa ovat olleet hurjia, esimerkiksi huhtikuussa oluessa 16 prosenttia ja siiderissä peräti 51 prosenttia. Virosta tuodulla viinalla juhlitut häät, syntymäpäivät tai saunaillat ovat jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus. ” Jos mitään ei tehdä, niin vaarana on, että osa tuodusta viinasta päätyy myös jälkimyyntiin, vaikka näyttöä tästä onkin vielä vähän”, Mäkelä ja Satonen arvioivat.

”Viron viinaralli on huonoa alkoholipolitiikkaa. Juodun alkoholin määrä kasvaa ja kulutus ohjautuu ravintoloiden sijasta kotona juomiseen”, Mäkelä ja Satonen toteavat.

Viinarallia ei voida pysäyttää laskemalla Suomen alkoholivero Viron tasolle, koska se johtaisi ongelmakäytön lisääntymiseen. Mäkelä ja Satonen vaativat kuitenkin realistista otetta mietojen alkoholijuomien verotukseen: ” Veroero Suomen ja Viron välillä ei voi olla kohtuuton, koska se johtaa veroeurojen valumiseen Viroon ja alkoholihaittojen lisääntymisen Suomessa”.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram