15.02.2014

Mihin maaliin perussuomalaiset aikovat pelata EU: ssa?

Lehdistötiedote
15.2.2014
Julkaisuvapaa HETI

Kokoomuksen Mäkelä: Kenen kanssa lyöt hynttyyt yhteen, Soini?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä kummeksuu Timo Soinin haluttomuutta kertoa, missä ryhmässä perussuomalaiset aikovat istua seuraavalla kaudella Euroopan parlamentissa.

”Soini suhmuroi kabineteissa, mutta ei kerro äänestäjille, missä ryhmässä perussuomalaiselle ehdokkaalle annettu ääni vaikuttaa”, Mäkelä ihmettelee.

Mäkelän mukaan on todennäköistä, etteivät perussuomalaiset voi vaalien jälkeen jatkaa nykyisessä ryhmässään, koska EFD-ryhmä on hajoamassa. Perussuomalaisten kanssa samaan ryhmään kuuluva Italian Pohjoisen liitto on ilmoittanut aikeistaan liittyä samaan parlamenttiryhmään ranskalaisen äärioikeistolaisen Marine Le Penin johtaman Kansallisen rintaman kanssa. Parlamentin sääntöjen mukaan ryhmän perustamiseen tarvitaan vähintään 25 meppiä 7:stä eri maasta.

”Joillekin perussuomalaisille Le Penin äärioikeistolainen politiikka, johon kuuluvat niin maahanmuuttovastaisuus kuin eron vaatiminen niin eurosta kuin EU:stakin, tuntuu olevan houkutteleva vaihtoehto. Jos perussuomalaiset seuraavat italialaisia puoluetovereitaan Le Penin ryhmään, on se kerrottava jo ennen vaaleja”, Mäkelä vaatii.

”Euroopan parlamentin päätöksentekoon vaikutetaan poliittisten ryhmien kautta. Kyse ei ole äänestäjien kannalta mistään pikkuseikasta.”, Mäkelä päättää.

Lisätietoja:
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä
p. 050 5122877

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram