31.07.2014

Pääkaupunkiseudun asuntoratkaisuun konkreettisia keinoja, ei lisähallintoa

Valtiovarainministeri Antti Rinne ja kulttuuri- ja asuntoministeri Piia Viitanen järjestävät tänään budjettiriihtä valmistelevan keskustelun pääkaupunkiseudun asuntotuotannon edistämisestä hallitusohjelman mukaisesti.

Hallitusohjelmassa annetaan ymmärtää, että asuntotuotantotavoitteisiin kytkettäisiin tällä kertaa myös porkkanoita, joilla valtio voisi edistää alueen infrastruktuurihankkeita.

Asumisen aiesopimuksen haasteita on aikaisempina vuosina ollut porkkanoiden puuttumisen lisäksi mm. sopimuksen sitominen sosiaaliseen asuntotuotantoon ja siihen liittyvät pulmalliset pelisäännöt, jotka eivät ole kannustaneet rakentajia käynnistämään hankkeita. Sopimuksessa ei ole myöskään huomioitu muuta asuntotuotantoa, eikä kuntakohtaisia asuntotarpeita tai alueille soveltuvia asumismuotoja. On valitettavaa, että joillakin tahoilla on edelleen usko siitä, että yleispätevä ratkaisu kaikkiin pääkaupunkiseudun ongelmiin löytyy metropolihallinnosta. Ratkaisut löytyvät kuitenkin aivan muualta kuin byrokratiasta.

Asumisen ja infrastruktuurin tulee olla myös tasapainossa alueen työpaikkatarjonnan kanssa. Siksi on tärkeää pitää huolta siitä, että kaavoituksella mahdollistetaan työpaikkojen syntyminen kehysaluielle, jotta niistä ei synny vain makuuvaunuja metropoliveturille. Kaavoituksen tulisikin olla nykyistä enemmän asioiden mahdollistaja, kuin hankkeiden jarruttaja.

Ongelmallisia ovat erityisesti uusien asuntojen rakentamista koskevat liian yksityiskohtaiset määräykset kaavoissa. Yksityiskohtaisilla määräyksillä esimerkiksi rakennusmateriaalin osalta jarrutetaan myös uusien ja tehokkaampien tekniikoiden kehittämistä. Kaavamääräysten sijaan tällä sektorilla tulisi luottaa nykyistä enemmän arkkitehtien ja rakennusinsinöörien ammattitaitoon.

Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa yritysten uudet investoinnit Suomeen ovat kullanarvoisia, eikä kaavoituksen tulisi tarpeettomasti hidastaa yritysten kasvu- ja toimitilainvestointeja. Yritysten on pystyttävä aiempaa nopeampaan reagointiin markkinoilla tapahtuviin muutoksiin.

Nykyinen kankea kaavoitusprosessimme ei kykene sellaisenaan vastaamaan yritysten muuttuviin tarpeisiin. Tästä johtuen tuloksena saattaa olla tilanne, jossa useita vuosia kestäneen kaavoitusprosessin ja sitä seuranneen valituskierteen jälkeen yrityksen investointitarve onkin muuttunut ja investointi jää pahimmassa tapauksessa kokonaan tekemättä. Valitusoikeus kuuluu demokratiaan, mutta valitusprosesseja keventämällä voitaisiin nopeuttaa lainvoimaisen päätöksen saamista. Huomiota tuleekin kiinnittää myös prosesseihin, joissa kaava-asioista tehtyjä valituksia käsitellään.

Maa-alueiden kaavoituksilla on usein kauaskantoiset vaikutukset ja on selvää, että niiden seurauksia on mietittävä tarkkaan ja eri näkökulmista. Nykyisiä käytäntöjä tulisi kuitenkin kehittää siten, että ne palvelisivat entistä paremmin niin kansalaisia kuin yrityksiäkin. Pelkästään järjestelmästä johtuvista hidasteista ja sitä kautta kaavoituksen ennakoimattomuudesta tulisi ehdottomasti pyrkiä eroon.