08.02.2015

Nyt tarvitaan korjausliike

Elämme tilanteessa, jossa moni asia vaatii toimenpiteitä. Työikäisen väestön määrä supistuu, väestö ikääntyy, verotulot eivät riitä kattamaan palveluiden rahoitusta, eivätkä rakenteet vastaa riittävän tehokkaasti kasvavaan palveluiden tarpeeseen. Samaan aikaan elinkeinoelämää kamppailee kovien haasteiden edessä ja yt-neuvottelut ovat kohdanneet monia, työpaikat ovat kiven alla, byrokratia lannistaa pieniä yrityksiä ja verot ja muut pakolliset kustannukset vievät yhä suuremman osan tulosta.

Helppoja ratkaisuja ei ole. Julkinen talous on saatava tasapainoon. Velan kerryttäminen tulevien sukupolvien maksettavaksi on saatava loppumaan. Rakenteita on uudistettava. Sääntelyä on kevennettävä ja tuottavuutta vahvistettava. Valtio ja kunnat joutuvat tiukkaan menokuriin.

Kevään vaaleissa mitataan, kenellä kantti kestää. Jos päätöksiä ei synny, yhteiskunta pysähtyy ja kaikki tietävät mitä käy polkupyörälle, jos polkeminen loppuu. Nyt tarvitaan liikettä – korjausliikettä!

Suomen saaminen liikkeelle vaatii poliittiselle päätöksenteolle selkeää tulosvastuuta. Hallituspuolueiden on sitouduttava riittävän määrätietoiseen ja vaikuttavaan uudistusohjelmaan. Ohjelman, joka toteutetaan, vaikka se ei nauttisikaan jakamatonta suosiota eri eturyhmien keskuudessa. Ohjelman, jossa kaikki päätökset vievät asioita oikeaan suuntaan. Päätöksiä, jotka saavat liikettä aikaiseksi.

Kokoomuksen strategisessa hallitusohjelmassa ensimmäisenä tulee työ. Suomi nousee vain suomalaisella työllä. Sitä tarvitaan lisää. Työn vastaanottamisen kynnystä pitää alentaa. Ihmisen palkkaaminen on tehtävä helpommaksi. Muita keskeisiä tavoitteita ovat osaamisen kääntäminen uuteen nousuun, hyvinvointipalveluiden kehittäminen, puhtaiden ja kestävien energiaratkaisujen kehittäminen sekä Suomen turvallisuuden ja kansainvälisen aseman vahvistaminen. Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa: http://www.kokoomus.fi/strateginen-vaaliohjelma/

korjausliike

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram