09.02.2015

Lisätalousarviossa panostuksia yrittäjyyteen

Hallitus on päässyt tänään sopuun lisätalousarviosta, jossa painopiste on yrittämisessä, työssä ja infrassa.

Kokoomuslaisittain tärkeimmät asiat löytyvät yrittäjyyspaketista. Esitykset perustuvat viime keväänä toteutettuun yrittäjyyskiertueeseen, jonka aikana Kokoomus keräsi yrittäjiltä näkemyksiä keinoista, joilla yrittäjyyden edellytyksiä voitaisiin parantaa.

Yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa nostetaan 10 000 euroon nykyisestä 8 500 eurosta sekä huojennusrajaa 22 500 eurosta 30 000 euroon. Muutokset helpottavat pienten yritysten toimintaa, sekä kannustavat ihmisiä kokeilemaan pienimuotoista yrittäjyyttä.

Sukupolvenvaihdosten maksuaikaa pidennetään viidestä seitsemään vuoteen, mikä helpottaa perintöveron maksamista. Maksuaika mahdollistaa, että yritys pääsee helpommin yli  vaikean vaihdosvaiheen, eikä esimerkiksi joudu verojen maksamiseksi myymään omaisuuttaan.  

Hallitus sopi myös, että maksuperusteisen arvonlisäveron käyttöönoton lainsäädäntövalmistelu jatkuu siten, että seuraava hallitus voi halutessaan toteuttaa uudistuksen v. 2016 alusta lähtien. Tämä on jatkoa esitykselle, jolla maksuehto muutettiin 60 päivästä 30 päivään, jolloin pienemmät yritykset eivät enää joudu toimimaan isompien yritysten pankkeina. Esitys lähti alun perin liikkeelle edustaja Arto Satosen kanssa tekemästämme aloitteesta.

Hallitus esittää lisäksi perusväylänpitoon noin 7,8 miljoonaa euroa lisämäärärahaa ja väyläverkoston kehittämiseen 18,5 miljoonaa. Hanko-Hyvinkää-radan kunnostukseen ja turvallisuuden parantamiseen kohdennetaan 3 miljoonaa euroa. Tarkoituksena on mm. poistaa tasoristeyksiä.

Tarkemmin esitykseen voi tutustua täältä.

 

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram