01.04.2015

#työnkautta

Viimeistään valtiovarainministeriön talousennusteen pitäisi havahduttaa meidät tunnustamaan tosiasiat: seuraavalla hallituksella on edessään 6 miljardin euron sopeutus.

Suomen kansantalous ei ole kasvanut vuoden 2011 jälkeen ja tuotanto ja työllisyys ovat yhä vuoden 2007 tason alapuolella. Kasvua ei ole näkyvissä, eikä Suomella ole varaa velkaantua enempää. Velkavivulla väännettäisiin tilannetta vain hankalampaan suuntaan.

Nyt tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, joilla lisätään talouden suorituskykyä, tuotantoa ja työllisyyttä. Työttömyyden vähentäminen on vipu, jota nyt on käytettävä. Työttömyyden vähentäminen yhdellä prosentilla parantaa talouden tasapainoa karkeasti 600 miljoonalla eurolla vuodessa.

Päättyvä hallituskausi opetti meille karulla tavalla, mikä merkitys on yhteisellä tahtotilalla ja tilannekuvalla. Neljä vuotta sitten osa puolueista kuvitteli, että ongelmat hoituvat kuin itsekseen talouskasvulla. Tästä kinastelemiseen ei enää kannata tuhlata aikaa.

Hyvinvointiyhteiskunta voidaan turvata vain työllä. Työn kannattavuus mahdollistetaan esimerkiksi verotuksen kautta ja pitämällä huolta suomalaisen työn kilpailukyvystä.

Yrittäjyydelle ja ahkeruudelle on annettava tilaa. Yritysverotuksessa tulee siirtyä kohti mallia, joka kannustaa investointeihin ja kotimaiseen omistajuuteen. Työllistämistä tulee helpottaa muun muassa koeaikoja pidentämällä.

Nyt on nostettava katse gallupeista ja ajateltava vastuullisesti. Meidän on korjattava suunta niin, että pääsemme kestävälle uralle ja pystymme turvaamaan palvelut ja hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa.

IMG_6122

Kokoomuksen työlistaan voit tutustua täällä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram