13.07.2015

Kokoomuksen Mäkelä: Naisten kutsunnat valtakunnallisiksi

Tiedote 10.7.2015

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Outi Mäkelä kiittelee kuun alussa voimaan astuneita uusia säädöksiä, jotka mahdollistavat kertausharjoituspäivien kertymisen naisille myös Naisten valmiusliiton kursseilla johtajana tai kouluttajana toimimisesta.

– Kertauspäiviä on voinut tähän asti kerryttää muilla MPK:n kursseilla, mikä on palkkiotta toimiville kouluttajille kiistämätön motivaatiotekijä, Mäkelä sanoo.

Naisten valmiusliiton tarkoituksena on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen kautta sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi. Liiton kursseille pyritään saamaan kouluttajaksi päteviä ja mieluiten varusmiespalveluksen suorittaneita naisia ja kertauspäivien kertyminen helpottanee kouluttajien löytymistä jatkossa.

– Tahto ja valmiudet toimia yhteiskunnan hyväksi erilaisissa kriisitilanteissa ovat monella tapaa tärkeitä, Mäkelä toteaa.

– Se, että sukupuolesta riippumatta mahdollisimman monet saavat kontaktia maanpuolustus- ja valmiustoimintaan, lisää vastuuntuntoa yhteiskunnasta ja tietoisuutta siitä, mitä kriisit ja niihin varautuminen merkitsevät.

Mäkelä peräänkuuluttaa myös naisten tehokkaampaa rekrytoimista vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Viime vuonna Pirkanmaalla tehtiin kokeilu, jossa kutsuntaikäisille naisille lähetettiin kutsu vapaaehtoiseen asepalvelukseen, ja osin tämän seurauksena naisia haki asepalvelukseen selvästi edellisvuotta enemmän.

– Kutsuntakirjekokeilu tulisi mahdollisimman pian laajentaa koko maahan. Maanpuolustus ei ole vain miesten asia, vaan tahdon asia, Mäkelä summaa.

 

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram