10.09.2015

Parasta ennen, mutta hyvää jälkeenkin

Tällä viikolla on vietetty Hävikkiviikkoa. Teemaviikon tarkoitus on muistuttaa lisätä tietoisuutta siitä, kuinka paljon ruokaa heitetään turhaan pois ja miten ruokahävikkiä voisi vähentää.

MTT:n mukaan suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain 500 miljoonan euron arvosta, ja noin viidennes kaikesta ravintolaruoasta päätyy Suomessa jätteeksi. Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335–460 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä on noin 10–15 prosenttia kulutetusta ruoasta.

Vuosittain roskiin päätyvä ruokajäte vastaa 100 000 keskivertoauton hiilidioksidipäästöjä. Maailmanlaajuisesti ruokaa menee tuotanto- ja kulutusketjun eri vaiheissa hukkaan vuosittain yhteensä 1300 miljoonaa tonnia, joka vastaa noin 25–30 prosenttia kaikesta maapallolla tuotetusta ruoasta. On arvioitu, että tällä määrällä voitaisiin ruokkia jopa kaksi miljardia ihmistä.

Paras tapa ehkäistä ruoan joutumista roskiin onkin ostaa raaka-aineita vain sen verran, mitä varmasti tulee käytettyä. Konkreettisesti asian voi hahmottaa sitä kautta, että laskennallisesti yhden roskiin joutuneen kinkkusiivun ympäristökuorma on suurempi kuin pakkauksen.

Pakastaminen on myös helppo tapa venyttää säilymistä. Ja jotta pakastimesta ottamisesta ei tule liian suurta kynnystä, kannattaa esimerkiksi leipä viipaloida valmiiksi, leivänpaahtimeen sopiviksi paloiksi.

Ruokakauppiaan lapsenlapsena olen kasvanut perheessä, jossa suhtautuminen parasta ennen päiväyksiin ei ole ollut pilkun tarkkaa. Perheessämme kulkee sanonta; ”parasta ennen, mutta hyvää jälkeenkin”. Parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaankin elintarvikkeiden vähimmäissäilyvyysaikaa, jonka jälkeen tuote on usein vielä aivan käyttökelpoinen. Oma nenä onkin usein pakkauksiin painettuja päivämääriä varmempi tapa selvittää, onko ruoka vielä syömäkelpoista.

Ehkä taustastani johtuu myös, että lempiruokiani ovat pyttipannut, köyhät ritarit ja suolaiset piirakat, joihin saa hyvin piilotettua kaikenlaiset tähteet. Hävikkiviikon puitteissa onkin perustettu Saa syödä! -sivusto, jonka reseptihaulla voi kokeilla, minkälaisia ruokia kotoa löytyvistä aineksista voisi kokata.

shutterstock_69153892

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram