14.01.2016

Kokoomuksen Mäkelä: Uusimaa kehittyy parhaiten yhtenä kokonaisuutena

Tiedote
14.1.2016

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Uudenmaan maakuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä pitää ehdottoman tärkeänä, että itsehallintoalueita perustettaessa koko Uuttamaata kehitetään yhtenä kokonaisuutena.

– On vaara, jos Suomen veturialuetta ei kehitetä kokonaisuutena, suurten kaupunkien ympärille muodostuva kehysalue jää kehityksen ulkopuolelle.

– Pidän tärkeänä, että muodostettavat itsehallintoalueet ovat riittävän suuria ja niiden kivijalkana ovat vahvat, toimivan kokoiset kunnat. Tälle on hyvät mahdollisuudet Uudenmaan alueella. Muutos on tehtävä niin, että kuntien ja maakunnan roolit ovat selkeät ja että kaupunkiseuduille annetaan vahva rooli.

Mäkelä moittii VATT:n tutkimusjohtaja Antti Moision torstain HS:ssä esittämää ajatusta, että itsehallintoalueet voisivat halutessaan ottaa itselleen enemmän tehtäviä kuin laissa määritellään.

– Koko uudistuksen perusta on sote-ratkaisussa. Itsehallintoalueet tulevat hoitamaan soten lisäksi niille annettavia erityisiä tehtäviä. Alueille ei kuitenkaan ole syytä siirtää yleisempää toimivaltaa ottaa itselleen tätä laajempaa tehtäväkirjoa. Tällainen yleinen toimivalta on perusteltua säilyttää kunnilla.

 

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram