02.09.2016

Kokoomuksen Mäkelä: AV-tuotantojen kannustinjärjestelmä tervetullut!

Tiedote 1.9.2016

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä on tyytyväinen päätökseen ottaa audiovisuaalisten tuotantojen kannustinjärjestelmä mukaan vuoden 2017 budjettiin.

”Muissa Euroopan maissa on käytössä kymmeniä erilaisia kannustinjärjestelmiä, joista vanhin on ollut Ranskassa käytössä jo 30 vuotta. Kannustimet ovat alan nouseva trendi, ja Suomi on tähän asti ollut muuta Eurooppaa jäljessä”, Mäkelä sanoo.

Budjettiriihessä esitetty av-kannustinjärjestelmä toimii siten, että tuotannoille palautetaan kuittien perusteella 25 % Suomessa hyväksytyistä kuluista. Tämän uskotaan tuovan Suomeen kansainvälisiä tuotantoja, kasvattavan taloudellista toimintaa ja vaikuttavan positiivisesti kilpailukykyyn, työllisyyteen ja yritystoimintaan.

”Tämä on hieno mahdollisuus av-tuotannoille. Suomi on hyvä paikka tehdä tuotantoja, sillä meillä on vahvaa digitaalisen kuvaus- ja äänipalvelun osaamista, maan kattavat palvelut ja toimiva infrastruktuuri sekä tietysti upea monimuotoinen puhdas luonto”, Mäkelä arvioi.

Kannustimen määräraha olisi ensin 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2017, ja nousisi sitten 10 miljoonaan euroon. Kannustinjärjestelmän uskotaan kääntyvän voitoksi, sillä 10 miljoonan euron vuotuisen määrärahan kerrannaisvaikutusten nettohyödyksi on arvoitu jopa 14 miljoonaa euroa, ja vähimmilläänkin 5 miljoonaa euroa.

”Käytännössä panostus on valtiolle riskitön, sillä jos tuotantoja ei tule, ei hyvitystäkään makseta. Kannustinjärjestelmä antaa positiivisen signaalin elokuva-alalle, ja uskon, että sillä saadaan tuotantojen määrä kasvuun”, Mäkelä summaa.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram