06.02.2017

Oikeuskanslerinviraston roolia ja tehtäviä lainvalmistelussa arvioitava oikeusministeriöstä tulleen avauksen perusteella

Eduskunnan kevätkausi alkaa kiinnostavalla teemalla lainvalmistelun laadusta, kun eduskunta saa pääministeriltä selvityksen lainvalmistelutyön kehittämisestä. Vaikka lainvalmisteluprosessista käytävä keskustelu voi hyvin kuulostaa tekniseltä, asiassa on oikeastaan kyse jokaisen meistä oikeusturvasta. Mikäli lainsäädäntö on vaikeaselkoista ja tulkinnanvaraista, muuttuu lainsäädäntö ja sitä myöten sen tulkinta hyvin ennustamattomaksi. Laadukas lainvalmistelu on välttämätön edellytys siihen, että lainsäädäntömme on ymmärrettävää ja sen tulkinta ennustettavaa.

Tähän asti käydyssä keskustelussa on jäänyt huomioimatta se, voisiko oikeuskanslerin roolia kehittää siten, että oikeuskanslerinvirasto voisi tukea nykyistä paremmin lainvalmistelua. Oikeusministeriön ylijohtaja Sami Manninen ehdotti viime viikolla hallintotuomioistuinpäivässä, että oikeuskanslerinviraston roolia lainvalmistelussa tulisi harkita. Hän ehdotti, että oikeuskanslerinviraston roolia voitaisiin kehittää lainvalmistelutyötä tukevan, riippumattoman oikeuspalvelun suuntaan.

Nykyisin oikeuskanslerilla on tehtävänä sekä tehdä riippumatonta laillisuusvalvontaa, että toimia hallituksen oikeudellisena neuvonantajana. Ministeriöt voivat pyytää oikeuskanslerilta tulkinta-apua lainvalmistelussa, mutta ilmeisesti olisi tarvetta alentaa tätä kynnystä. Mikäli oikeuskanslerinvirastolle annettaisiin nykyistä selkeämmin lainsäädäntötyötä tukevan riippumattoman viranomaisen rooli, voisivat ministeriöt nykyistä helpommin turvautua tähän apuun.

Pidän tärkeänä, että oikeuskanslerinviraston roolia ja tehtäviä lainvalmistelussa arvioidaan nyt tämän oikeusministeriöstä tulleen avauksen perusteella. Kaikki ehdotukset lainvalmistelun laadun parantamiseksi ovat selvittämisen arvoisia, jotta pääsisimme yhä paremmin kohti yhä laadukkaampaa ja ennustettavampaa lainsäädäntöä.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram