27.10.2017
Perustuslakikeskustelussa mentävä eteenpäin
Björn Wahlroos totesi tuoreessa pamfletissaan vuoden 2000 perustuslain ja perustuslakivaliokunnan toiminnan vieneen Suomen häiriötilaan, joka estää rakenteellisten uudistusten läpiviemisen. Wahlroos esitti perustuslaille tuomioistuinperustaista jälkivalvontaa. Hänen mukaan tehtävä on uskottava joko korkeimmalle oikeudelle tai sitä varten on perustettava perustuslakituomioistuin. Perustuslakituomioistuimen toimivuutta Suomeen on selvitetty jo useampaan otteeseen. Tyytymättömyys eduskunnan perustuslakivaliokunnan toimintaan ei ole riittävä peruste perustuslakituomioistuimelle. Sen sijaan laajempi asiantuntijapooli ja suurempi vuorovaikutus kansallisten tuomioistuinten kanssa parantaisivat perustuslakivaliokunnan toimivuutta.
Wahlroos sivuuttaa hätäillen sen tosiasian, että itseasiassa tuomioistuimet saivat vuoden 2000 perustuslain myötä oikeuden tulkita perustuslakia rajoitetun määrin. Tätä ennen tuomioistuimilla oli ehdoton kielto perustuslain tulkitsemiseen. Tuomioistuinten asiana on viime kädessä huolehtia siitä, ettei ratkaisun lopputulos ole tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa yksittäisessä oikeustapauksessa ja siinä soveltamistilanteessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Olennainen sana tätä säätelevässä perustuslain pykälässä 106, on ilmeinen, joka rajoittaa tuomioistuinten tulkintamahdollisuuksia merkittävästi. Sanan poistamisesta on käyty kymmenisen vuotta keskustelua ja sen poisto toisi myös Wahlroosin toivomaan tasapainoa etukäteis- ja jälkikäteisvalvonnan välille. Tämä reitti olisi huomattavasti kevyempi kuin perustuslakituomioistuimen ja sen mahdollisuudet tulisi mielestäni selvittää.
Perustuslakivaliokunnan ja tuomioistuinten välinen valtiosäänteinen suhde näyttäytyy nykyisin myös kovin yksisuuntaisena. Valiokunnan ei erityisemmin edellytetä hyödyntävän perustuslain säännöksiin liittyvää tuomioistuinkäytäntöä. Lausunnoista puuttuvatkin viittaukset kokonaan kotimaisten tuomioistuinten ratkaisuihin.1
Toiseksi perustuslakivaliokunnan työssä on kyse tulkinnoista. Tällöin muutaman asiantuntijan näkemyksellä on tavallista suurempi painoarvo. Maassamme on nykyisin vähän perustuslain asiantuntijoita ja suurin osa heistä on miehiä. Tosiasiassa harvat valtiosääntöoppineet luovat perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan jättäen vähän liikkumatilaa perustuslakivaliokunnan tulkintoihin. Perustuslakivaliokuntaan kutsuttavien asiantuntijoiden henkilöjoukkoa tulisi laajentaa ja myös kuulemismenettelyä tulisi kehittää tukemaan valiokunnan työtä. Näin valiokunnan jäsenet voisivat keskittyä heti oleellisten kysymysten arvioimiseen.
Perustuslakivaliokunnalla on perinteikäs ja arvostettu asema laillisuusvalvonnassa. Arvostettu asema ei kuitenkaan voi tarkoittaa oletusta valiokunnan tai sen asiantuntijoiden erehtymättömyydestä. Perustuslakivaliokunnan onkin toiminnallaan ansaittava arvovalta yhä uudelleen päätösten rationaalisuudella ja avoimella keskustelulla. On selvää, että kansalaisten perusoikeuksista on pidettävä kiinni. Koko demokraattinen järjestelmämme on kuitenkin pullonkaulassa, jos muutama asiantuntija voi määritellä valiokunnan mietinnön sisällön.
***
Ojanen, Tuomas: Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja tuomioistuimet – kohti valtiosääntöistädialogia? Teoksessa Letto-Vanamo, Mäenpää ja Ojanen (toim.): Juhlajulkaisu Mikael Hidén 1939 – 7/12 – 2009, s. 239–252. Helsinki 2009.
