20.08.2011

Iloista lukuvuoden alkua!

(Kolumni, julkaistu Nurmijärven Uutisissa)

Ensimmäiset päivät pulpetissa on jo istuttu. Kynät ovat terävinä ja opin tahto korkealla. Lukuvuosi alkaa paitsi koululaisilla, myös opettajilla, vanhemmilla, virkamiehillä ja päättäjillä. Laadukas kouluopetus on Suomen, meidän kaikkien ylpeys ja kunnia-asia. Siitä on pidettävä huolta syksyn budjettiriihissä sekä valtakunnallisella, että kunnallisella tasolla.

Kataisen hallituksen tavoite on, että peruskoulua vahvistetaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaajana. Hallitus toteuttaakin viime kaudella kariutuneen vähimmäistuntimäärää lisäävän perusopetuksen tuntijakouudistuksen. Sen myötä taide- ja taitoaineiden opetusta lisätään. Lisäksi kielten opiskelumahdollisuuksia parannetaan. Parasta olisi, mikäli uudistus toteutettaisiin sellaisenaan. Opetusministeri Gustafsson on kuitenkin väläytellyt, että valinnaisuuden lisäämisestä luovuttaisiin.

Kiitosta saanut Perusopetus paremmaksi –ohjelma pyörii myös tällä vaalikaudella. Ohjelmassa opetusryhmien pienentämistä jatketaan. Sopiva luokkakoko mahdollistaa niin lasten yksilöllisten tarpeiden huomioimisen kuin opettajan jaksamisen. Myös viime kaudella elvytetty koulujen kerhotoiminta turvataan nyt vakinaisella rahoituksella. Kerhoissa lapset pääsevät harrastamaan liikuntaa ja musiikkia ja melkeinpä kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Harrastusten kautta lapset saavat ystäviä, uusia taitoja ja mielekästä tekemistä koulun ohelle.

Jatkossa koulutien aloittaminen on entistä jouhevampaa, varhaiskasvatus ja päivähoitopalvelut siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Uudistuksen toteutuessa siirtymä päiväkodista kouluun helpottuu ja lasten oppimisvaikeuksiin tai muihin erityistarpeisiin päästään reagoimaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Jo koulutietään pitempään kulkeneilta nuorilta on tullut paljon palautetta puutteellisesta opintojen ohjauksesta. Tähän huutoon tullaan nyt vastamaan, kun opinto-ohjausta vahvistetaan kaikilla kouluasteilla. Uuteen hallitusohjelmaan on myös kirjattu velvoite kunnille ohjata jokainen peruskoulun päättävä nuori jatko-opintoihin, ja näin ehkäistä väliinputoamisia sekä tarpeettomia välivuosia.

Aivan kaikki asiat koulumaailmassa eivät ole kuin Ruususen unesta. Suomen velkaantumistahdin hidastamiseksi hallitus joutuu tekemään sekä veronkorotuksia että menoleikkauksia. Osa leikkauksista näkyy todennäköisesti kouluverkon harventamisena. Kipeitä päätöksiä lieventää ikäluokkien pienentyminen, jonka takia kaikkien koulujen ylläpitäminen ei olisi järkevää parempinakaan aikoina. Haasteista huolimatta sivistyksen ja koulutuksen resurssit kunnille on turvattava niin hyvin kuin mahdollista. Konkreettisesti tämä koskee myös lasten turvallisuutta koulukyytien ja turvallisen koulutien muodossa.

Lapsissa on tulevaisuus. Suomalaisten ikääntyessä vauhdilla vanhalla sanonnalla on entistä suurempi painoarvo. Pidetään yhdessä huolta siitä, että lapset saavat hyvän kasvatuksen sekä kotona että koulussa.

Ota yhteyttä

Outi Mäkelä
outi@outimakela.com
+358 50 5122 877

FacebookMailYoutubeTwitterInstagram